Petteri kilpinen

Työkykyä NYT: palautumisen hinta – ja arvo 

Työelämä on muuttunut. Se ei ole uutinen. Mutta se, mitä tapahtuu ihmiselle ja hänen työkyvylleen, kun palautumiselle ei jää tilaa, ansaitsisi enemmän huomiota. 

Työpäivä voi olla täynnä järkevää tekemistä: kokouksia, viestintää, päätöksiä, raportointia. Ja silti – tai juuri siksi – moni päätyy päivän päätteeksi tilanteeseen, jossa pienikin lenkki iltaisin tuntuu ylivoimaiselta. Ei siksi, ettei tahto olisi olemassa. Vaan siksi, että energia on jo työpäivän aikana käytetty. Häly, kiire, sälä ja jatkuva valmiustila ovat vieneet kaiken energian. 

Tässä ei ole kyse yksittäisistä valinnoista. Kyse on rakenteista. Työkulttuureista ja hiljaisesta oletuksesta, että palautuminen tapahtuu jossain työajan ulkopuolella. 

Työkyvyn ylläpito on strateginen valinta 

On helppo sanoa, että ihminen on yrityksen tärkein voimavara. Vaikeampaa on toimia niin, että tuo lause olisi totta. Onneksi yhä useampi organisaatio on alkanut nähdä, että se on keskeinen osa kestävää menestystä. Kun työntekijä voi hyvin, hän tekee työnsä paremmin. Ja jaksaa sen jälkeen monesti myös elää parempaa elämää ja pitää itsestään paremmin huolta. Hyvän kehä on saanut näin alkunsa.  

Kyse ei ole yksinomaan yksilön vastuusta. Palautuminen ei voi olla jotain, joka tapahtuu vasta iltaisin tai viikonloppuisin – jos ehtii. Sen pitäisi olla osa myös työpäivää. Osa johtamista. Osa yrityskulttuuria. 

Pienet asiat voivat olla ratkaisevia. Kokoukset, jotka päättyvät kymmenen minuuttia ennen seuraavaa. Tauot, joita ei tarvitse erikseen pyytää. Viesti johdolta, että tehokkuus ei tarkoita keskeytyksetöntä suoritusta vaan viisaasti rytmitettyä työarkea. 

Johtajuuden merkitys mitataan arjessa 

Työelämän muutos lähtee johtamisesta – mutta ei vain suurista strategioista, vaan arjen käytännöistä. Siitä, miten puhutaan työkuormasta. Siitä, kuka ottaa vastuun tauosta palaverin keskellä. Siitä, mitä pidetään normaalina ja hyväksyttynä. 

Hyvinvoinnin ja työkyvyn edistäminen ei ole irrallinen HR-toimi, vaan osa strategista johtamista. Palautumista mahdollistava johtajuus ei ainoastaan tue työntekijän jaksamista ja suoriutumista – se rakentaa hyvinvoinnin kulttuuria, joka kantaa koko organisaatiota. Kun energia ei kulu loppuun jo työpäivän aikana, jaksaminen kantaa myös vapaa-ajalle. Ja juuri siellä vaikutus moninkertaistuu: työntekijä ei ole vain työntekijä, vaan usein myös vanhempi ja ystävä, joka jaksaa lähteä liikkumaan lastensa tai ystäviensä kanssa ja levittää näin eteenpäin terveellistä ja aktiivista elämäntapaa. Yritysten panostus hyvinvointiin ulottuu tällä tavoin yksilöiden kautta laajemmin yhteiskuntaan.   

Pysähdy, mieti ja johda muutosta kärkijoukoissa 

Juuri nyt on oikea hetki pysähtyä ja tehdä jotain konkreettista. Työkyky ei säily itsestään – se vaatii tekoja, arjen valintoja ja esimerkkiä. Siksi kannustamme kaikkia työnantajia ja johtotehtävissä toimivia mukaan Liikkumalla työkykyä nyt -kampanjaviikkoon 29.9.–5.10.2025. Näytetään yhdessä, että liikkuva työelämä voi olla paikka, jossa ihminen voi hyvin – työpäivän aikana ja sen jälkeen. 

Petteri Kilpinen  
Aava Virran johtaja ja päävalmentaja 
Olympiakomitean puheenjohtaja 

  Osallistu Liikkumalla työkykyä nyt -kampanjaan käyttämällä yhteisiä some-tunnisteita #LupausSuomelle #LöftetillFinland #LiikkumallaTyökykyäNyt