En ole koskaan tiennyt näin paljon liikkumattomuuden ja paikallaolon haitoista tai niiden aiheuttamista kustannuksista yhteiskunnalle. Takana on kuitenkin syksy, jonka aikana olen itse liikkunut vähemmän kuin koskaan. Tähän haasteeseen kiteytyy osittain liikkumattomuuden juurisyy. Asian tärkeys tiedostetaan ja ymmärretään, mutta tapakulttuurin muuttamiseen saakka ulkokehäinen tietous ei riitä. 

Vuoden 2023 vähäinen liikkumiseni ei varmasti johdu tiedon puutteesta. Ei myöskään osaamattomuudesta. Eikä ajan puutteesta, vaikka tähän mielelläni vetoaisin. Viikossa on 168 tuntia, josta keskimäärin nukun ja työskentelen noin 112 tuntia. Aikaa siis pitäisi olla, jos käytämme matematiikkaa herättäjänä. Lisäksi kroppani ei tiedä onko minulla jalassa verkkarit vai prässihousut. Kaikki askeleet lasketaan – myös työpäivän aikana tai työmatkalla kertyneet.

Omalta osaltani liikkumisen vähentymisessä on pitkälti kyse asenteesta, arvoista ja tapakulttuurista. Työpäivän jälkeen lösähdän useimmiten sohvalle Netflixin ääreen enkä lähde ulkoilemaan edes hetkeksi. Kyse on pitkälti arvovalinnasta. Jo lyhyt happihyppy ja liikkeelle lähtö takaisi minulle varmuudella myös paremmat ja palauttavammat yöunet.

Katseeni kohdistuu myös työelämään: Olenko tosiaan niin korvaamaton, etten muka ehdi hyödyntää työnantajani viikoittaista kahden tunnin liikunta-aikaa? Kyse taitaa olla juurtuneesta tapakulttuurista tehdä pitkää työpäivää, vaikka tehokkuus olisikin jo hiipunut.

Lupaustani vuodelle 2024 lähestyn kahta reittiä.
Ensimmäinen liittyy omaan liikkumiseeni.

• Jatkossa kalenteroin tunnin liikunta-aikaa viikoittaiseen työrytmiini,
• osallistun soveltuvin osin Teams-palavereihin kävellen ja
• kolmena iltana viikossa valitsen jonkinlaisen omatoimisen liikkumisen Netflixin sijaan.

Henkilökohtainen liikkumiseni tarvitsee useita samaan aikaan tapahtuvia tönäisyjä. Väsyneestä ja huonossa kunnossa olevasta Keskitalosta ei ole hyötyä perheelleni, läheisille eikä varmasti myöskään työnantajalleni.

Toinen lupaukseni näyttäytyy liikkumiseen kohdistuvassa keskustelussa. Lupaan jatkaa liikkumisen yhteiskunnallisen tärkeyden puheeksi ottamista poikkihallinnollisesti niin valtakunnan, hyvinvointialueiden, kuntien kuin julkisten ja yksityistenkin organisaatioiden kanssa.

Ilman toimintakykyistä kansaa meillä ei ole toimintakykyistä maata. Jokainen yksilö on osa liikkumattomuuden ratkaisua – myös minä.